tiistai 7. syyskuuta 2010

Sairastelua

Syksy tuli ja sen myötä myös räkätauti iski kyntensä minuun. Sitä ennen kärsin noidannuolen kaltaisesta lihaskivusta/krampista oikean puoleisessa kyljessä ja hartioissa. Se kipu oli sanoinkuvaamattoman kamalaa! Kannattaisi käydä lääkärissä ajoissa, kun siltä tuntuu.
Tauti alkaa olla selätetty ja huomenna olisi paluu töihin. Noista lihaksista en ole ihan niin varma, mutta hissukseen nekin paranevat. Lihasrelaksantteja ei ole kiva popsia, mutta ne ainakin auttoivat pahimman yli. Noin viikonverran olen sairastellut, joten vähitellen seinätkin alkavat kaatua päälle. Onneksi on koirat, joiden kanssa voi vähän käydä ulkona, kun alkaa seinät ahdistaa ja kotona makoilu kyllästyttää. Ei minusta olisi työttömäksi kotiin ei sitten ollenkaan! Parissa päivässä alkaa seinät kaatua päälle!
Viikonlopuksi pitäisi keksiä jotain puuhastelua. Tosin varovaista sellaista, koska käytän tämän loppuviikon toipumiseen lihasvammoista ja flunssasta. Rakkaani on menossa työmatkalle ja minä olen yksin viikonlopun kotona kahden ihanan koiran kanssa. Kyllä sitä jotain keksitään kivaa tekemistä. Jos ei muuta niin voi sitä käydä pitkästä aikaa shoppailemassa jos on voimia sellaiseen.

torstai 19. elokuuta 2010

Lomailua

Enää muutama päivä kesälomaa jäljellä. Tätä lomaa olisin voinut pidentää vielä viikolla tai vaikka kuukaudella. Ihanaa oli päästä mökille Larsmoon, suomeksi Luotoon, joka on enimmäkseen ruotstinkielistä aluetta. Lahti jossa mökkimme sijaitsee, on niin sanoin kuvaamattoman kaunis paikka. Siellä sielu lepää, kun voi kuunnella meren laineiden liplatusta laituria tai rantakiviä vasten. Kalat hyppivät ja aivan uskomattoman kauniit auringon laskut, tekevät paikasta satumaisen. Ihanan raikkaat tuoksut heti aamusta eikä ristinsielua missään. Se hiljaisuus, mikä siellä vallitsee oli aivan ihanaa. Työperäinen stressi huuhtoutui parissa päivässä meriveteen ja rentoutuminen ja lepääminen saattoi alkaa.
Ihanaa oli seurata koirien leikkiä pihalla, kun saivat enimäkseen vapaana temmeltää pihalla. Ani sai käydä uimassa mielinmäärin ja Aadakin riehua pihalla. Välillä oli siirrettävä koirat sisälle, jotta nukkuvat välillä päiväunet.
Kävin loman alussa kuumakivi hieronnassa, joka oli aivan ihana kokemus. Se todella rentouttaa ja jumissa ollut selkäni tuli kuntoon. Kivien kuumapinta tuntui aika jännältä iholla, kun hieroja liikutteli kuumia kiviä koko keholla. Hieroja hieroi taitavasti jokaisen lihaksen ja sormenpäätä myöten. Hoidon lopuksi oli aivan ihanan rauhallinen olo, meinasin jopa nukahtaa siihen tuoliin. Taustalla soi rentouttavaa musiikkia ja ilmassa tuoksui eteerisiltä öljyiltä. Hoidon jälkeen olo oli mukavan raukea ja rauhoittunut. Ihan niinkuin lomalla pitääkin olla.
Mökillä tuli nähtyä paljon kaikenlaista, koska olimme merenrannalla. Parina iltana kurjet lensivät tonttimme yllä ja eräänä iltäpäivänä, kun kävimme soutelemassa merellä, sain hienoja valokuvia kurjista. Aivan uskomattoman upea lintu ja iso. Uhanalainen merikotkakin lensi välillä meren yllä saalista etsimässä ja eräänä iltana lensi aivan päämme yläpuolella. Aivan ihana lintu. Kotka on mielestäni niin ylväs ja upea lintu,eikä sitä missään nimessä saa hävittää sukupuuttoon! Myös muutama vesilintu, jotka kuuluivat sorsalintuihin ( nimeä en tiedä) uiskenteli rantamme lähettyvillä. Ja näimme kerran laulujoutsenenkin. Poikasia ei tällä kertaa nähty, mutta ehkä ne olivat jossain kaislikossa piilossa. Kerran laulujoutsen lensi ylitsemme ja kuulin siipien havinan ja totesin, että sekin on iso lintu.
Mökillä tuli tehtyä paljon sellaista mistä olen haaveillut. Avopuolisoni kaveri tuli käymään ja teimme päiväretken Tankarin majakkasaarelle. En ole ikinä nähnyt majakkaa niin läheltä. Ja saari oli hyvin kaunis. Minun vuokseni osallistuimme ilmaiselle opastuskierrokselle, jossa opas esitteli saarta. Opastusta oli kiva kuunnella, mutta vielä mukavempi oli napsia valokuvia minua kiinnostavista asioista. Kävimme vanhalla hylkeenpyynti museossakin, jossa oli esillä entisajan hylkeenpyynti välineitä ja vene. Niistä en ehtinyt ottaa valokuvia, mutta eivätpä ne kovin mukavaa katseltavaa olleet. Kuten opaskin sanoi media sekoittaa meitä niin, että kun puhutaan hylkeen pyynnistä, kaikille tulee mieleen ensimmäisenä suloinen Saimaannorppa. Mutta Suomenvesissä asuu kahta lajia hylkeitä saimaannorppia ja harmaahylkeitä. Harmaahylkeitä on vesissämme 20 000-30 000 yksilöä, ainakin näin sanoi oppaamme. On ymmärrettävää, että kalastajien elinkeino on uhattuna, jos harmaahylje kantaa ei pienennetä. Saimaannorppa on sitten toinen asia, jota pitää suojella. Ihaninta oli se rento oleilu mökillä, kalastelimme mato-ongella ja virvelillä ja saimme saaliiksemme ahvenia ja haukia. En ole koskaan syönyt niin hyvää haukea, kuin mitä avopuolisoni kaveri teki. Ja ahvenet ovat aina hyviä, kunhan ne on valmistanut joku muu, kuin avopuolisoni. :)
Jälkiruoaksi maistui muurinpohjaletut, joista tuli sen kesän hitti. Niitä paistettiin sitten ahkerasti yleisön toiveesta. :)
Eikä pidä unohtaa ihanaa puulämmitteistä saunaa. Ihanaa oli päivän askareiden jälkeen, lämmitellä saunassa ja pestä hiukset lämpimällä sadevedellä. Merivettä, kun ei ollut oikein kiva käyttää peseytymiseen. Juomavesi piti hakea aina huoltamolta, joten sitä käytetiin säästeliäästi. Ja ei se yhteissaunominen ole mitenkään kamalaa, oikeastaan aika mukavaa. Minulla oli pyyhe ympärillä kokoajan, mutta muilla ei ollut.
En olisi halunnut lähteä ollenkaan mökiltä, kun viihdyin siellä niin hyvin. Olisin voinut jäädä sinne vielä ainakin kuukaudeksi. Niin ihanaa ja hiljaista siellä oli. Tänä vuonna emme käyneet mustikassa, koska aluksi oli ilmat vähän huonot, satoi ja vähän oli pientä myrskyn poikastakin. Loppuloman ajaksi, ilmat paranivat ja avopuolison kaveri tuli juuri sinne, niin emme viitsineet mennä sitten mustikkaan. Eikä oikeastaan harmita yhtään, että mustikat jäivät metsään, koska selkäni ei tykkää kumartelusta ja jää jumiin hyvin helposti.
Vielä on kesää jäljellä vielä vähän. Loma loppuu sunnuntaina ja työt alkavat. Tylsää, joten nautin vielä näistä muutamista päivistä. Mutta täytyy sanoa, että tänä kesänä koin paljon sellaista, josta ennen sain vain haaveilla. Haluaisin lisää sellaisia kokemuksia.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Punaviinit

Näin iän myötä on punaviinit enemmän maistuneet kuin valkoviinit. Joten haluan kertoa muutamista _ei niin hyvistä_valinnoista. Pyrin kirjoittamaan kuvauksen, kuten Alkon hyllyn reunasta viinien makuja on kuvailtu. Kuvailen viinien maut huumori tyyliin ja suoraan niinkuin ne omaan nenään ja suuhun maistuivat. Tykkään maistella eri viinimaiden punaviinejä täysin ennakkoluulottomasti ja joskus olen törmännyt aivan karsean makuisiin tuotteisiin.
Tässä mielestäni yksi niistä.

Tribal African Red, normaalin kokoinen pullo.
Alkon hyllyssä tuotetta kuvaillaan: Kevyt, notkea, hennon nokinen, kevyen mausteinen
Rypäleet joita on käytetty tuotteessa: CINSAULT, PINOTAGE, RUBY CABERNET, CABERNET SAUVIGNON

Oma kokemukseni.

Viiniä haistaessa saatoin haistaa  lievän lantamaisen vivahteen. Maku oli kuivahko, tunkkainen ja kevyen hiekkainen, sopii erityisesti kynttiläillallisen tunnelman pilaamiseen.
Viinin jälkimaku oli erityisen villainen ja kamelin lantamainen. Maku johtunee rypäleiden lannoittamiseen käytetty kamelin uloste, joita erityisesti Afrikan maissa on runsaasti tarjolla. Kuivahko sivumaku johtunee siitä, että maassa ei sada säännöllisesti vaan kausittain, jolloin aavikon hiekkainen makuvivahde pääsee värittämään valmiin viinin ominaisuuksia. Ominaista tuotteelle lienee karvainen maku, ikäänkuin viinin mausteena olisi käytetty kamelinkarvoja ja ripaus kamelin ulostetta. Karsea makuelämys sopinee huonoihin polttareihin tai illanistujaisiin, joiden tarkoitus on tehdä vieraille tai juhlakalulle erityisen selväksi se, että toiste ei tarvitse tulla käymään. Kyytipojaksi sopii tälle viinille erityisesti sitkeäksi ja kuivaksi kypsennetty paisti, jossa joka suupalaan mahtuu rustoja ja jänteitä.

Mielessäni on melkohyvässä muistissa eräs Espanjalainen viini, jonka nimeä tai pullon ulkonäköä en valitettavasti muista. Mutta viiniä maistaessani aromeista esiintuli vahvasti kellarimainen maku, jossa säilytetään multaisia perunoita. Viiniä haistaessani oli hyvin miellyttävä raikas tuoksu, mutta maku oli kovin tunkkainen, ikäänkuin viiniä olisi juonut vanhan villasukan läpi imemällä. Perunakellarin vahva sivumaku lienee viinin säilytystavassa. Viinejä varmaan säilytetään perunoiden seassa pullonkorkit auki, jotta aromit pääsevät maustamaan valmistuvaa viiniä.
Viinin kyytipojaksi en suosittele Italialaista pataruokaa, jota valmistimme vaan viinin kanssa sopisi varmasti hyvin keitetyt perunat, ilman lisukkeita. Maut sulautuvat siten hyvin yhteen ja mielikuvitus voi taata mullan narskunnan hampaissa. Nautinnollisia  hetkiä näiden viinien kanssa!

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Ystävyyden hinta

Olen omasta mielenkiinnostani seurannut suomi24.fi sivuston yhtä keskustelupalstaa. Palstalla puidaan ongelmia ystävyydestä ja sen erilaisista ongelmista. Otsikon nimi on ystävyyden hinta, sillä huomasin monessa keskustelussa, että ihmiset luokittelevat ystävyytensä usein; ulkonäön, varallisuuden tai syntyperän mukaan. Se tavallaan on ihmisten hinnoittelua. Olisitko ystävä kuuluisan Hollywood näyttelijättären kanssa jos voisit? Miksi? Koska hän todennäköisesti on kaunis, seuraa muotia ja kaikenlisäksi on usein myös varakas.
Monille on käynyt niin, että kun jokin elämän vastoinkäymisistä osuu kohdalle, ystäväksi luultu henkilö kääntää selkänsä ja hylkää ahdingossa olevan. Jos se kuuluisa näyttelijätär joutuu avioeron myrskyihin, maksaa kalliit oikeuskulut ja kenties vajoaa elämässään aika pohjalle. Jäisitkö tällaisen ystäväksi, joka kenties ei jaksa pestä hiuksiaan tai hymyillä ja maksella leffalippuja, koska on joutunut pohjalle.
Mieti tällainen omalle kohdallesi. Minulle on käynyt näin, että olen ollut vaikka työtapaturmassa tai muuten satuttanut itseni pahasti. Silloin huomasin, että se naapurissa asuva, työtön tyttö tuli käymään ja kysyi, tarvitsinko apua, kun toinen silmäni oli sairaalassa peitetty hetken aikaa. Tai olin kovan kuumeen kourissa. Mutta ne ihmiset joita pidin ystävänä, totesivat vain kylmästi: Jaa. Eivät he soitelleet tai tulleet käymään, kun sitä eniten kaipasin. Se naapurissa asuva työtön tyttö kävi moikkaamassa.
Miksi se on joillekin niin tärkeää, että kaveeraa vain viimeisen muodin mukaan pukeutuvan tytön kanssa, vain siksi, että se pukeutuu muodin mukaan?
Minä ensin kiinnitän huomioni kyllä toissijaisiin asioihin sitten ilmeisesti. Minulle on tärkeää ihmisen omat arvot, miten hän suhtautuu ympäristöönsä ja erilaisiin ihmisiin. Ja onko tyyppi riittävän kypsä henkisesti, jotta jaksan häntä. Fyysinenikä on ihan eriasia, kuin henkinen kypsyys käsitellä erilaisia asioita.
Barbinukelta näyttävä pissis ei maailman menosta taida ymmärtää mitään, kun niistä ei jauheta trendi lehdissä, eikä se ole muotia seurata uutisia.
On myös käynyt niin, kun sen ystävän tukea on tarvinnut ihan vain iloisissa asioissa, ei sitä ystävää näy kuitenkaan. Eli tässä tapauksessa tämä kaveri ilmestyi paikalle jos siitä itse  hyötyi jotain. Edullista ruokaa, kun oli opiskelijana ja minä työssä käyvä. Minulla oli varaa ostella vähän muutakin, kuin makaroonia ja tonnikalaa. Hän maksoi osan siitä ruoasta takaisin, kuten sovittiin. Hän myös sai välillä katon päänsä päälle ja lämpimän vuoteen ja viettää aikaa kanssani. Kunhan siitä ensin itse hyötyi jotain.
Tällainen pinnallisuus ihmisten keskuudessa on mielestäni lisääntynyt hälyttävän paljon. Enää ei arvosteta oikeita arvoja vaan kaikki liittyy materiaaliin ja pelkkään ulkoiseen olemukseen. Kun minulla ei ollutkaan varaa käydä leffassa ja jaksanut juosta joka puistossa leikkimässä kameralla, en ollutkaan sitten enää ystävä. Olin muuttunut tylsäksi ja sekopääksi, joka muka unohti kaverinsa, kun vakituinen elämänkumppani astui kuvioihin. Samalla kaikki muut pienet kohteliaat ja ystävälliset teot muutuivat merkittävästä, merkityksettömäksi humpuukiksi. Lahjakortit hierojalle, muuttui vessapaperin korvikkeeksi tai sitten kävi tyytyväisenä kerran, kun hänen ei itse sitä tarvinnut maksaa. Kaikki se mitä tein ystävyytemme eteen, muuttui tuhkaksi, olemattomaksi, vain siksi, että tälläkertaa minulla oli rahasta tiukkaa.
Tällaisen ihmisen elämä lienee aika vaikeaa, sillä elämä näyttää todelliset kasvonsa jonain päivänä. Ehkä tällainen ihminen havahtuu viimeistään silloin, kun huomaa että kaikki hänen " köyhät ja rumat ex-ystävänsä" ovat menneet naimisiin, perustaneet perheen ja nauttivat elämän antimista ja hänellä ei ole mitään. Kenties muutama miesehdokas on käväissyt hänen elämässä, mutta eivät ole kestänyt ikuista täydellisyyden tavoittelijaa. Tai ylimielistä nalkuttajaa, joka hehkuttaa kokoajan kuinka on parempi kaikessa.
Ja tämä vain siksi, että hän kuvitteli olevansa täydellinen, omassa päässään. Liian täydellinen, ollakseen kaveri vähemmän kouluja käyneen ihmisen kanssa, joka työskenteli siivoojanakin hetken aikaa. Ja mitä hän on oikeasti? Tavallinen suomalainen nainen, joka työskentelee hampurilaisravintolassa jonkun sortin pikkupomona, eli pikku paskiaisen asemassa. Hän kuvittelee olevansa täydellinen, mutta ei huomaa pukeutuvansa housuihin, joka paljastaa "kynävaon" kyykistyessä. Miehelle tämän vielä sallii, mutta ei naiselle. Hänen työnsä haistaa kilometrien päähän, sillä ummehtunut rasvanhaju on pinttynyt häneen. Eikä suihkussakaan viitsi ihan jokapäivä käydä ettei hiukset kulu. Ja hänenhän pitää itse shampookin maksaa.
Minä vähemmän kouluja käynyt ihminen, jolla on välillä tiukkaa rahasta. Osaan pukeutua ja käyn suihkussakin aika usein. Vielä ei ole kukaan tullut sanomaan, että haisen hieltä ja hiukset ovat likaiset. Koska siihen ei ole aihetta. Myös vaatteeni valitsen siten, että ne istuvat hyvin päällä myös kyykistyessä tai kumartuessa. En pukeudu muodinmukaan liian pieniin vaatteisiin siksi, että ne ovat muotia. Pukeudun vaatteisiin, jotka sopivat minulle ja vastaavat tyyliäni.
Jokaisen ihmisen olisi hyvä vilkaista peiliin ennen kun arvostelee toisia. Peili varmaan löytyy kaikilta, mutta osaatko puhdistaa sen niin, että siitä näkee jotain?

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Koirille kysymyksiä

Aina kysytään ihmisiltä haastatteluissa, että mistä tykkäät ja jne. Omistan kaksi koiraa ja aikanikuluksi tein heillekin tällaisen leikkimielisen kyselyn. Vastaajina toimivat omat koirani Ani ja Aada. Ja tämän kyselyn saa ihan vapaasti kopioida ja keksiä lisää hauskoja koiramaisia kysymyksiä. Ja minulle voi kommentoinnin kautta laittaa vinkkiä uusista kyselyistä.

1. Lempipaikkasi nukkua?
Ani: pimeässä makuuhuoneessa, sängyn takana, siellä on viileintä.
Aada: Isännän jaloissa sohvalla. Hänen jalat toimivat " päätelineenä".

2. Lempilelusi?
Aada: punainen muovipallo, johon saa makupalojakin laitettua.
Ani: touhupallo ja puinen aktivointilevy

3. Suosikki ulkoilureitti ja miksi?
Ani: Nuuksion metsät, koska siellä on niin paljon hajuja ja voi juoda raikasta vettä puhtaista lammikoista. Ja voi pulahtaa uimaankin samalla kertaa.
Aada: Pirttimäen ulkoilualue, koska siellä on vähemmän kiipeämistä ja hankalia puunjuuria. Myös kotoinen järvilenkki 4.2km on kivaa, kun lopuksi pääsee aina uimaan jos on kuuma ilma.

4. Mitä pelkäät?
Ani: Ukkosta ja muita kovia ääniä, :/
Aada: En mitään! Ehkä hieman uimista, koska siinä menee vettä korviin ja se ei ole kivaa.

5. Mitä inhoat?
Ani: Hampaiden harjausta
Aada: Kynsienleikkausta ja korvien putsaamista.

6. Autoilussa mukavaa?
Ani& Aada: No se, kun pääsee jonnekin perille!

7. Autoilussa epämukavaa?
Ani& Aada: Kuumuus!

8. lempi leikkisi?
Aada: Palloleikit
Ani: Noutoleikit ja uinti on ihanaa!

9. Parasmuistosi eläinlääkäri käynnistä?
Ani: Kun löydetty patti ei ollutkaan kasvain vaan tulehtunut haaveri, jota emäntä ei ollut huomannut. Oma vikanki, kun kuljen pusikoissa niin joku voi osua. :/
Aada: Kun sain namia!

10. Ikävinmuistosi eläinlääkäri käynnistä?
Aada: Rokotukset eivät ole kivoja.
Ani: Ultraääni tutkimus oli pelottavaa, kun epäiltiin minulla olevan kohtutulehdus.

11. Lempipuuhasi?
Ani: Uinti ja löhöily
Aada: Pahvien ja luiden nakertelu. Pihalla varjossa köllöttely on myös hauskaa.

12. Suosikki Tv.sarjasi?
Ani: En ymmärrä tv.stä mitään.Mikä se on?
Aada: Poliisikoira Rex, avara luonto ja hauskat kotivideot

Lukijoilta toivon palautetta kommentoi osioon, mitä piditte? Ehkä en montaa jaksa keksiä, mutta olkoon tuo nyt kokeilu.

Kesäbiisejä, (autossa soitettua matkamusiikkia)

Kesä on viimein saapunut tänne meillekin! Kesä menee monilla matkustaessa ja autossa istuen, joten matka taittuu mukavasti, kun on mukavaa kuunneltavaa. Matka taittuu joutuisasti, kun näitä kappaleita kuuntelee..

1. Lady Gaga: Alejandro/ Bad Romance
2. Milow: You don't know
3. Kate Ryan: Voyage Voyage/ Désenchatée
4. Pink: So What!
5. Leevi and the leavings: Unelmia ja toimisto hommia/ Teuvo maanteiden kuningas
6. Abba: Hasta Manana/ Gimme Gimme Gimme/ Dancing Queen
7. Alexander Rybak: Fairytaile
8. Pussycat dolls& A.R. Rahman: Jai- Ho!
9. The Baseballs: Last in Line/Hot´n cold
10.  Modern Talking: You´re my heart you´re my soul
11.Aikakone: Tähtilaiva
12.Robbie Williams: Morning Sun
13.Mr. president: Coco Jamboo
14. Ricky Martin: Livin la vida loca
15. Paloma Faith. New York
16. Rasmus& Anette: October&Aipril
17.Guns'n'roses: Paradise City
18. Rihanna: Russian Roulette
19. Madonna: Like a Virgin
20. Michael Jackson: Thriller

Näillä  biiseillä matkan teko kohteesta A, kohteeseen Ö taittuu mukavasti. Ollaan autossa kuunneltu myös avopuolison valitsemia biisejä jotka ovat ihan hyviä esim. Muse. Mukavaa matkantekoa kaikille! Ai niin, muistakaa pysähtyä välillä tauolle matkan aikana, ettei väsy liikaa ajaessa.

Musiikki kysely vol.1

 Päätin aikani kuluksi täytellä tällaisen musiikkikyselyn, jonka sain sähköpostilla pariviikkoa sitten.

1. Biisi(t), jo(i)sta tulet surulliseksi?
Suojelusenkeli, koska tätä lauloi minun rakas vaarini kun olin pieni. Kappale herättää muistoja ja ikävän poismennyttä vaariani kohtaan. Ja toinen kappale on Smile. Tykkäsin Michael Jacksonin laulamasta Smile kappaleesta hyvin paljon. Nykyään kappale tuo surullisen tyhjän olon sillä popin kuningas on poissa. Helmut Lottikin on laulanut coverina kyseisen kappaleen, silti sama tyhjä fiilis täyttää mielen.


2. Ärysttävin biisi?
Antti Tuisku Juuret, käytännössä kaikki Antti Tuiskun kappaleet ärsyttävät.

3. Uusin bändi-ihastuksesi?
Käykö artistit? Milow, Kate Ryan,

4.Paras naislaulaja?
Onko valittava vain yksi?
Ulkomaalainen: Angelique Kidjo, Kate Ryan,
Kotimainen: Erin, Jonna Geagea, Johanna Kurkela, Suvi Teräsniska

5. Paras mieslaulaja?
Ulkomainen: Milow, Helmut Lotti
Kotimainen:  en osaa sanoa...

6. Mitä kuuntelet, kun haluat rauhoittua?
Klassista musiikkia, kuten Mozart, Vivaldia tai Bachia.

7. Mitä kuuntelet, kun haluat saada energisen olon?
Kate Ryanin: Désenchantée, kappaleen kuulin ensimmäisen kerran Saksassa ollessani v.2002. Nimeä en tiennyt, mutta kiitos Spotifyn, nyt tiedän esittäjän!

8. Artisti, jota kuuntelet tällä hetkellä eniten?
Olisko Johanna Kurkela, hänen biisi Rakkauslaulu on soinut paljon radiossa. Radiota kuuntelen hyvin paljon, mutta Kate Ryan soi nykyisin, kun olen kotona tietokoneella.

9. Biisi, joka pistää ajattelemaan?
Ajattelemaan millä tavalla? Hyvällä vai pahalla? Hyvällä tavalla: Johanna Kurkela, rakkauslaulu Kauan sitten minussa aavistus jo sinusta Silloin tuntemattoman tunnen nyt ja tunnustan aivan ihana biisi. Ikävällä tavalla: ei sellaista ole. :)

10. Paras tyttöbändi?
 No en pysty nimeämään kuin biisin, mikä on hyvä ja se on Jai- Ho pussycat dollsilta

11. Paras poikabändi?
  Backstreet Boys, Take That...

12.Viimeisin kansalainvälinen suuri nimi, jonka näit livenä?
  En ole käynyt maailman tähtien keikoilla..

13. Kuunteletko muun kielistä musiikkia kuin oman äidinkielesi? Mitä?
Kyllä tykkään Espanjan kielisistä lauluista, Italiankielisistä lauluista, jopa Kreikan kielisistä lauluista, vaikken siitä ymmärräkään mitään. Myös Ranskankielen biisit on kivoja, etenkin Kate Ryanin ja Celine Dionin tulkitsemina
.
14. Pahin keikkakokemuksesi?
  Olen käynyt aika vähän keikoilla, mutta eräs muistuu mieleeni. Se oli joku hyväntekeväisyys konsertti joskus 2000-luvun alussa. Senaatintorille oli järjestetty tämä konsertti ja se oli ilmainen. Maarit Hurmerinta ja Maija Vilkkumaan lauluääni sai variksetkin tippumaan puusta. 

15. Hauskin keikkamuistosi?
Aikuisiällä olen vähän käynyt keikoilla, mutta sanotaan nyt 90 luvulla olleet puhdas elämä lapselle konsertit. Ostamalla lipun konserttiin pystyi auttamaan lapsia. Toinen oli joskus vuonna 1997 kun messukeskukseen olin menossa katsomaan XL5 yhtyettä yksin. Siellä sain nimikirjoitukset kaikilta, paitsi Jamilta. Ja ikimuistoisen halauksen. Kolmas keikka liittyy myös noihin XL5 yhtyeen kulta-aikoihin. He olivat Stockmannilla pitämässä yhden kappaleen keikan ja jakamassa nimikirjoituksia. Olin silloisen kaverini kanssa parhaassa paikassa ja onnistuin nappaamaan Peteä sormesta. Samaan aikaan, kun muut fanit olivat litistämässä meitä kasan alimmaiseksi. Aikamoisen fani hysterian ko.bändi sai aikaan.

16. Surullisin keikkamuisto?
en osaa sanoa.

17.Jos olisit jokin soitin, mikä olisit?
Flygeli tai Haitari. Molemmat kalliita ja kauniita soittimia.

18. Mikä biisi kuvaa parhaiten tämänhetkistä fiilistä?
Mä, joka päivä töitä teen! en tiedä kenen esittäjä se oli, mutta se nyt ainakin tulee mieleen heti.

19. Tiedätkö kaikkien bändin jäsenten nimet, joita tällä hetkellä kuuntelet?
Kuuntelen paljon yksittäisiä artisteja, en niinkään bändejä paitsi Nightwish ja The Rasmus. Kyllä varmaan osaisin heidän nimet.

20.Pidätkö koskaan bändipaitoja?
En.

21. Laulatko suihkussa?
Joskus. Akustiikka toimii hyvin, mutta sitä on nykyisin niin väsynyt jo iltaisin, ettei jaksa enää suihkussa lauleskella. Ja aika harvoin käyn yksin suihkussa. :D

22. Jos käsikirjoittaisit musikaalin, kenen artistin biiseihin se perustuisi?
Ehkä Helmut Lottin biiseihin...
****
Hyvää alkanutta viikkoa!