Me ollaan sankareita kaikki!

Voi että, tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. Juhannuksen aatonaattona olimme matkalla omien koirieni kanssa Nuuksion metsiin kävelemään. Matkalla sinne avopuolisoni joutui jarruttamaan, koska tiellä juoksi irrallaan koira. Aluksi jatkoimme matkaa, ajattelimme että omistaja on ihan koiran perässä. Mutta taustapeilistä näin, että koira lähti aluksi automme perään. Käskin pysäyttää auton ja vastaantulijatkin pysähtyivät, jotta irrallaan oleva koira ei jää autonalle. Koira oli rodultaan lyhytkarvainen saksanseisoja, metsästyskoirarotu siis ja varmasti rakas omistajilleen.
Avopuolison ihmetteli että mitä oikein aion, kun nousin autosta. Vastasin: Otan koiran kiinni.
Minulla oli oman koiran hihna kädessä ja lähdin koiran suuntaan. Vastaantulijat tiedustelivat minulta, että onko koira minun. Ikäväkseni ja onnekseni jouduin toteamaan, että ei ollut. Sillä jos se olisi ollut minun, olisin saanut kuulla kunniani, sillä irrallaan oleva koira on vaaraksi liikenteelle, mutta myös omistaja on korvausvelvollinen, jos irrallaan oleva koira vahingoittaa autoja.
Eräs nuoripari oli myös pysähtynyt ja koira oli heidän luonaan. Huusin heille kysyäkseni olikoi koira heidän, jotta en turhaan kävele sinne asti. Vastaus oli Ei. Menin kyykkyyn ja innokas koira juoksi hetkessä luokseni. Sain koiralle laitettua oman koiran hihnan, jotta minun on helpompi sitä pidellä. Koiralla oli vain pieni heijastinpanta, joka oli tarralla kiinni, joten koira olisi hyvin päässyt siitä irti jos olisi halunnut. Mies, kenen luona koira oli ollut moikkaamassa tuli luokseni, sillä huomasin pannassa olevan puhelinnumero. Mies soitti siihen ja huolestunut omistaja oli huojentunut kun kuuli, että koira on otettu kiinni ja on kunnossa.
Koira oli juossut pitkänkin matkan sillä omistajilla kesti ainakin 20 minuttia tulla paikalle, josta löysimme koiran. Koiraa kun en voinut oman auton kyytiin ottaa ja mielestäni se oli omistajan tehtävä tulla se hakemaan.
Odottelimme Nuuksion ratsastuskeskukselle vievässä risteyksessä.
Minua nauratti, koira veti aivan tuhottoman paljon sinne kävellessäni, jotta emme ihan tiellä seiso, jossa liikkui autoja, jotkut tosi kovaakin.
Siinä sitten odoteltiin ja arvailtiin autoja, ketkä kääntyivät meidän suuntaan, että joko omistaja oli löytytynyt..
Tovin kuluttua tuli harmaa maastoauto jossa oli kaksi muuta samanrotuista koiraa autontakaosassa. Päättelimme, että eksynyt koira oli heidän,  koska myös omistaja tunnisti koiransa. Ja koira omistajansa. Kovasti omistaja kiitteli ja hämmästyi, kun koira oli antanut ottaa kiinni. Ehkä koira huomasi minun olevan ystävällinen ja olihan minullakin koiria. Omien koirien haju vaatteissani, varmasti herätti koiran uteliaisuuden.
Tästä minulle jäi niin hyvä mieli, että hymyilin kuin hangon keksi.
Rakastan koiria ylikaiken ja mennessäni katsomaan koiraa pelkäsin jo hetken, että myöhästyin. Nuorenparin auto oli pysähtynyt sinne ja laittanut hätävilkut päälle. Luulin jo hetken, että koira oli jo jäänyt autonalle. Onneksi ei ollut jäänyt.
Kiitos sille miehelle, joka ehti jarruttaa ettei ajanut koiran päälle. Ja kiitos niille autoilijoille, jotka kerrankin noudattivat nopeusrajoituksia. Koira meinaan tuli tielle todella yllättävästä paikasta, heti jyrkän mutkan jälkeen.
Koira on nyt omistajiensa hoteissa ja toivottavast voi hyvin. Eikä enää lähde seikkailemaan ilman omistajaansa.

Tulipalojen viikonloppu

Surullista luettavaa Iltalehden sivuilla, jossa Espoon niipperissä syttyi tulipalo sunnuntai-iltana. Kukaan ei loukkaantunut palossa ja rohkea mummokin, välttyi vahingoilta vaikka pelasti lapset palosta.
Myös Vihdissä sattui tulipalo sunnuntai- iltana tulipalo, jossa äiti ja kolme tytärtä joutuivat lähtemään liekkejä pakoon. Ensimmäisessä tulipalossa syttymissyyksi epäillään vaatteiden syttymistä tuleen, koska olivat kuivumassa saunassa.
Tätä ei näköjää painoteta liikaa, sillä usein lukee palojen alkaneet siitä, että vaatteita kuivatetaan saunassa tai tupakoidaan sängyssä! Mielestäni ihmisten piittaamattomuus kostautunee tälläisissa tilanteissa. Kumpikaan tulipalo ei tälläkertaa vaatinut ihmishenkiä, mutta omaisuus tuhoutui. Saunapalo Espoon Niipperissä ja omakotitalon palo Vihdissä tärveli asunnot lähes asumiskelvottomiksi. Vihdissä säästyi vain talon alin kerros.

Mikä saa ihmiset edelleen kuivattamaan pyykkejä saunassa, vaikka jokaisen pitäisi tietää ainakin se, että vakuutukset eivät korvaa tulipaloa, mikäli vaatteita on kuivatettu saunassa. Vihdissä palon syttymissyytä ei tiedetä poliisi tutkii asiaa, mutta epäilen tässäkin olleen huonosti sammutettu savuke halkopinon lähellä. Vaikka viikonloppuna satoi vettä paljon voi kuollut heinä syttyä silti helposti palamaan.
Ilkivallan takia junat myöhästelevät pääradoilla vielä pitkään. Mielestäni tällaisessa tapauksessa pitäisi teinipoikien maksaa itse aiheuttamansa kulut. Kyllä sitten harmittaisi kun on 17-vuotiaasta asti kaikki ulosotossa ja maksuhäiriö merkintä, koska nuorena tuli hölmöiltyä. Nyt tähän joku sanoo, että ei voi rangaista nuorta tästä, koska hän teki väärin ja ei läpäläpä... Aina löytyy näitä päähän paijaajia, joiden mielestä ei saa kovasti rangaista. Mielestäni tällaisessa tapauksessa pitäisi ehdottomasti pistää pojat maksamaan aiheuttamansa vahingot. Kyllä sitten oppisivat ja opettaisi omalle jälkikasvulleen mikä on viisasta ja mikä ei.
Olen minäkin asioita joutunut opettelemaan kantapään kautta. En koe saaneeni traumoja siitä, että lapsuudessani sain selkää, kotiarestia, tukkapöllyä ja välillä ihan avokämmenestäkin. On tullut aikoinaan maistettua remmiäkin. Ja kyllä lasten ruumiillinen kuritus oli jo silloin kielletty, mutta välillä äitipuoleltani meni hermo.
On asioita joita vanhempani eivät tiedä minun tehneeni, enkä siitä heille aio kertoakkaan, mutta niistä seikkailuista tuli itse opittua, kun huomasimme miten vaarallista se oikeasti on. Kaikilla ei hoksottimet pelaa yhtä hyvin ja nyt aikuisena sitä miettii miten tyhmän rohkea sitä oli.
Mutta ei minulle tullut mieleenikään sytytellä tulipaloja, pahoinpidellä mummoja kadulla, varastaa kaupasta tai muuta vahinkoa tehdä ympäristölle. Toista se on nykyään! 
Nykyään se on muotia hakata ohikulkijat sairaalakuntoon tai isommat tytöt pahoinpitelee pikkutyttöjä siksi, että pikkutyttö ei anna karkkia tai lainaa puhelintaan. Sairasta touhua!
En itse ole mikään eläkeläinen vielä pitkiin aikoihin ja ihmettelen kovasti nykyteinien touhuja. Ja miksei näitä ongelmakakaroita saada kuriin edes jossain jenkkileirillä? Joskus tuli mtv3.lta 45min dokumentti, jossa käsiteltiin aihetta. Siinä oli vanhemmat lähettäneet kauhukakaransa kasvatusleirille, jossa sitten ammattilaiset laittavat näitä teinikakaroita kuriin. Näitä leirejä pitäisi sitten perustaa 2000 kappaletta lisää ja lähettää ensimmäisestä vakavasta rikkeestä sinne opettelemaan käyttäytyistä ja käytöstapoja.
Ja kyllä mielestäni näiden pullamössöteinien vanhemmat voisivat katsoa peiliin. Lapsille rajat ja kuri. Kuri ja väkivalta ei ole samajuttu! Aivan sairasta touhua nykyään!

Vapaapäivä

Aurinko paistoi eilen kauniisti, kun heräsin viimein. Kello oli puoli 11.ta ja avopuolisoni jo tovin ehtinyt ahertaa työpaikallaan. Keitin kahvia ja menin tietokoneelle hetkeksi aikaa juttelemaan avopuolisoni kanssa messengerin välityksellä. Tuntui hyvältä, tunsin olevani vapaa sillä erosin facebookista hyvin mielin. En jäänyt kaipaamaan lukemattomia pelejä, testejä, ja roskapostia joita ihmiset postittivat seinälleni. Ihmisistä tuli laiskoja ja viettivät enemmän ja enemmän aikaa facebookissa. Minulle riitti.
Join kahvin loppuun ja menin pukemaan päälle. Aurinko lämmitti niin houkuttelevasti,että rullasin asuntoni matot ja hain varastosta yhden lisää. Menin mattojen pesupaikalle ja meiltä sinne kävelee 2 minutissa. Sinne saavuttuani, paikalla oli jo kaksi muuta innokasta matonkuuraajaa. Minäkin aloin pestä mattoja aloittaen pienimmästä ja viimeisenä kaikkein likaisimman maton. Kaikenkaikkiaan pesin mattoja 3 tuntia ja olokin oli sen mukainen. Ahkerasti nostelin painavia märkiä mattoja ja nostin kuivumaan. Onneksi käytössä oli mattojen mankeli, jolla sai rullattua ylimääräiset vedet aika hienosti pois. Mattojen pesun jälkeen menin vaihtamaan kuivat vaatteet, sillä minä onnistun kastelemaan itseni aina ihan märäksi.
Hetken aikaa pidin taukoa ja sain kunnon siivousvimman.
Illalla selässä tuntui, että olin nostellut painavia mattoja ja joutunut tovin olemaan kumarassa. Selkä muuttui jäykäksi ja meni jumiin. Omistan aika herkän selän ja se menee jumiin hetkessä jos kumartelee liikaa tai viettää aikaa paljon kumarassa.

Iltapäivällä avopuolisoni tuli kotiin hän oli ostanut vesimelonia ja mansikoita, palkinnoksi ahkeroinnistani. Se oli ihanaa. Hän oli ilahtunut siivoamisestani ja sai palata siistiin kotiin. Kaikenkukkuraksi olin vielä ehtinyt saada ruoan valmiiksi, joten en tiedä parempaa tapaa hemmotella rakastani.
Jalkapalloa tuli illalla telkkarista, jota myös minä seurasin toisella korvalla kuunnellen.

Yöllä uni maistui ja aamulla olin pirteä.
Olen yrittänyt puuhastella paljon nyt viimeaikoina ja olen huomannut sen tuottavan tulosta. Enää ei kovin paljon ikävät asiat pyöri mielessäni ja olo on piristynyt.

Jotain ihan muuta

Ikävien sattumusten jälkeen useimmat meistä kaipaavat tekemistä. Muuta tekemistä, jotta ikävä asia ei pyöri kokoajan mielessä ja siten, auttaa toipumaan.
Minulle keskenmeno oli hyvin lamaannuttava tapahtuma. Olo tuntui hetkessä tyhjältä, yksinäiseltä ja aivan hylätyltä olennolta. Onneksi minulla on rakas avopuolisoni tukena, sillä menetys koskee myös häntä. Paripäivää makasin kotona sängynpohjalla, välillä itkin, välillä nukuin. Uni maistui kokoajan, mitä enemmän nukuin sitä enemmän väsytti. Fyysiset kivut alkoivat hellittää vähitellen, välillä tuntuu pientä kipuilua ja vuotokin on rauhoittunut. Nyt sitä tulee hyvin niukasti, mutta minua pelottaa jos se yltyy uudelleen. Elättelen myös toiveita, että seur. kuukkareiden tullessa loput raskausmateriaali tulee ulos.
Palasin töihin tänään, koska tuntui että pää hajoaa kotona ollessa. Avopuolisoni oli töissä, joten olin aivan yksin kotona murehtimassa menetystä. Järjellä ajateltuna en ole syyllinen keskenmenoon mitenkään, mutta silti itsesyytökset olivat mielessäni. Myös järjellä ajattelin, että sikiö ei kehittynyt kunnolla ja luonto päätti, että se ei synny. Silti se tuntuu pahalta, koska olin niin pitkään kärsinyt vauvakuumeesta. Olin työntänyt vauvakuumeeni taka-alalle kovan työntuloksena ja yhtä-äkkiä olinkin raskaana! Raskaana rakkaalle miehelleni. Ja yhtänopeasti olin taas, yksin minä.

Kaiken sattuneen jälkeen myös minä kaipaan tekemistä paljon. Yritän keksiä uusia harrastuksia ja puuhaa, jotta saan muuta ajattelemista. Palasin töihinkin, jotta arjesta saa taas nopeasti kiinni ja aika kuluu siten nopeammin. Kun aikaa kuluu nopeammin myös haavat arpeutuu ja parantuu. Näin yritän ajatella. Tietenkään en varmaan koskaan unohda viime lauantain kauhunhetkiä, kun keskenmeno yltyi. Ja sille ei ollut mitään tehtävissä, vaikka olisinkin mennyt sairaalaan ihan itse. Lauantaina menin kuitenkin varmistamaan tapahtuman ja se rauhoitti, kun en enää ollut epätietoisuudessa.

Aloitan zumbailun uudelleen, koska raskaus väsytti niin tuhottoman paljon, etten kertakaikkiaan jaksanut enää töiden jälkeen raahautua paikalle. Lisäksi jokin vaisto sanoi ottamaan rauhallisesti. Mietin jo hetki tulevaa vauvan kanssa. Mietin, että synnytyksen jälkeen, kun paikat eivät enää ole kipeitä ostan kuntosali kortin. No vauvaa ei enää ole tulossa, joten päätin ostaa salikortin ja aloittaa uuden harrastuksen. Voisin siitä sitten enemmän kirjoitella tänne, ehkä jos intoa ja jaksamista riittää.

Hyvästi

Hiljaa hiipui sydämesi äänet,
pois hiivit hiljaa, vain
muisto sinusta jäi.
Pian suljit silmäsi, et tuntenut kipua
etkä pelkoa.
Kyynel virta putoaa poskilleni, kun sinua
mä muistelen.
Tyhjyyden tunne täyttää minut
kun sinua ei enää ole.
Lepää rauhassa pikkuinen, äläkä pelkää..

Haaste 170

Niin vain kävi

että tällä kertaa minusta ei tule äitiä.

Olin asiasta ensin hyvin pelästynyt, sitten innoissani. Olin raskaana! Kaiken ikävien kokemusten jälkeen minulla oli kivojen asioiden putki. Jopa epäilin sitä, että voiko näin tapahtua minulle?
Lopulta renotuduin ja aloin nauttia ajatuksesta äitinä olemisesta. Mietin jo pienokaiselle nimet valmiiksi.

Eilen kaikki muuttui. Aloin kärsiä vatsakivuista joista olin lukenut, että voi olla alkuraskaudesta. Sitten alkoi pientä veristä vuotoa, joka yltyi iltaa kohti. Soitin sairaalaan kysyäkseni että onko jotain vialla. Ensimmäinen vastasi tylyst ja nopeasti että tarkkaile tilannetta! Soitin kauppareissun jälkeen, kun vuoto vain lisääntyi ja olo oli kuin kuukautisten aikaan. Vatsaan sattui ja vuotoa. Soitin uudelleen Jorviin ja kerroin eri henkilölle. Hän kysyi lääkäriltä neuvoa ja pyydettiin taas odottamaan ja hän antoi kaksi numeroa mistä saa kiinni, jos tilanne muutttuu. Tilanne muuttui yöllä kun veren seassa oli hyytymiä. Kolmas henkilö jorvista vastasi, kun soitin aamu 4 aikaan sinne vielä, toivossa että pääsen sairaalaan. Mitään ei ollut tehtävissä sanottiin, että kyllä se keskenmenolta kuulostaa, eikä sitä voi estää jos on tullakseen.
No tälläkertaa minusta ei tule äitiä, vielä. Sain aikalisän ja ehkä vauvalla oli jotain vialla, että luontopäätti että se ei synny? Ehdin enemmän säästää pienokaiselle.

Nyt elän päivän kerrallaan ja ehkä vielä aurinko hymyilee mulle vielä.

salaisuus...

Tekisi mieli jo kertoa, mutta maltan vielä mieleni. Ehkä ensiviikolla on aika paljastaa salaisuus, mutta ei siis vielä. Eilen juttelin esimieheni kanssa aika vakavasta aiheesta nimittäin työpaikka kiusaamisesta, jonka kohteeksi olen ensikertaa elämässäni joutunut. Tuntui  hyvältä purkaa se taakka esimiehelle ja ensikertaa pitkästä aikaa nukuin hyvin viimeyönä, vaikka töihin piti tulla. Tiedän, että nyt en enää ole yksin sen asian kanssa vaan asialle tehdään jotain. Ja siihen puututaan todella tiukasti.
Minulla on todella inhottava kollega, joka kuvittelee olevansa esimieheni ja käyttäytyykin sen mukaisesti. Inhottavaa ja sättii jos en hänen mielestä tee asioita niinkuin pitää. Työkohteessani on töitä käytännössä vähän kahdelle, mutta asiakas maksaa siitä, että meitä on kaksi tässä respassa.
Esimiehellenikin selitin mitä kaikea teen tässä päivän aikana ja mielestäni teen hyvin työt, ne mitkä mulle kuuluu. Lisäksi olen ajoissa aina, toisin kuin hän. Hän tulee jokapäivä myöhässä ja ei  hän mitään ilmoitusta tee työnantajalle että on pariminuttia myöhässä. Sinänsä pieni aika myöhästyä, muttakun tämä on päivittäistä. Kuukaudessa se tekee paljon ja vuodessa vieläkin enemmän. Hän onneksi jää pian kesälomalle, mutta jännittyneenä odotan kuka tulee häntä tuuraamaan. Toivottavasti joku fiksu ja mukava tyyppi.

Salaisuudestani tietää osa mun läheisistä, mutta ei vieläkään ne tärkeimmät. En ole saanut kerrottua asiaa vielä. Ehkä ensiviikolla kun käyn tarkistamassa asioita niin sitten voin kertoa. Olen aivan innoisani asiasta ja tekisi mieli huutaa jo maailmalle asiasta. Mutta toki maltan mieleni.
Ensiviikolla olen vapaana kaksi päivää keskellä viikoa. Tiistai ja torstai on sovittuna vapaaksi. Torstai olisi muutenki perioidi vapaa, mutta tiistaina minulla on pakollista muuta menoa.

Tällainen pikainen sepustus vaan! Palataan myöhemmin asiaan!

Heins Weixelbraun

Asiasta kukkaruukkuun, oletteko huomanneet miten paljon kyseinen näyttelijä ja Helmut Lotti muistuttavat toisiaan? Minusta heissä on hyvin paljon yhdennäköisyyksiä.

 Hän on 47- vuotias Itävaltalainen näyttelijä ja hänen tunnetuin roolinsa oli Christian Böck, Poliisikoira Rex nimisessä tv-sarjassa. Hän näytteli poliisikoira Rex sarjassa vuosina 1996-2000, hän lähti sarjasta, koska halusi näytellä enemmän teattereissa. Hänelle ei aikoinaan järjestetty läksiäisjuhlia, vaikka oli näytellyt sarjassa 5- vuotta. Läksiäislahjaksi hän sai tuotantoyhtiöltä VHS nauhoitteet jokaisesta jaksosta, joissa hän näytteli.
Sittemmin hän on näytellyt teattereissa ja useammissa elokuvissa.  Hänellä on kaksi lasta ja nykyisin hän näyttelee Ensemble teatterissa Wienissä.

Helmut Lotti

Kerronpa teille miten tutustuin ja lopulta ihastuin Helmut Lotin musiikkiin.

Muistan, kun aikoinaan televisiossa mainostettiin Helmut Lotin levyä ja siinä mainoksessa soi Leijonakuninkaastakin minulle tutuksi käynyt kappale Circle of Life suomeksi Elämän tie. Hämmästyin, kun näin mainoksen uudelleen. Olin sitä mieltä, että miehen lauluääni oli aivan loistava. Pehmeä, lausui sanat selkeästi ja ihan hyvän näköinenkin. Päätin, että haluan sen Out of Africa, levyn.
Aikaa kului, enkä enää nähnyt tv.mainosta ja en muistanut artistin nimeä. Artisti ja levy unohtuivat hetkeksi.

Eräänä päivänä kirjaston musiikkiosastolla löysin " oudon nimen". Otin levyn käteeni, joka oli tuolloin hänen Out of Africa levy. Minulla on näkömuisti ja silloin muistin tv.mainokset. Päätin lainata levyn ja huomasin, että häneltä oli ilmestynyt aiemminkin levyjä.  Lainasin ne samalla kertaa. Kaverini tuhahti tuolloin, että ruma heppu, koska levykannen kuvassa miehen kuva, ei minustakaan ollut kovin edustava.  Kohautin olkiani ja päätin koekuunnella levyt, ennen kuin hankkisin kaupasta omat.
Kotona laitoin levyn soittimeen heti ja ihastuin. Ääni oli pehmeä, silti hyvin voimakas, miehen kyky laulaa hyvinkin korkealta, että välillä kuulosti naiselta. Oli ihailtavaa. Lainasin levyt yhä uudelleen ja uudelleen. En olisi halunnut palauttaa niitä ollenkaan takaisin kirjastoon, mutta joskus sekin oli tehtävä. En ollut työelämässä tuolloin, joten rahatilannekaan ei ollut kovin hyvä. Tein levyistä omat kopiot siihen asti, että pääsisin töihin ja ostamaan omat, alkuperäiset tilalle. Voi, että minun ei tarvinnut erota miehen äänestä sitten ollenkana.
Töihin päästyäni ensimmäisestä palkastani kävin ostamassa Out of Africa levyn. Sitten löytyi kaksi muuta levyä ja sitä mukaan, kun mieheltä on ilmestynyt levy, on se myös löytänyt tiensä minun levyhyllyyni. Nuo kopiot olen luonnollisestikin tuhonnut sen jälkeen, kun alkuperäinen on löytynyt. Löysin kirpputoreilta pari singleä ja siten olen ihan " koukussa."

Kaverini arvosteli kovin sanoin uutta ihastustani. Hänestä artisti oli ihan p*ska, mutta senhän jo kaikki tietävät, että vain ne mitä hän ihaili oli loistavia. Ilkeistä sanoista huolimatta jatkoin ihailuani. Vielä en ole päässyt yhteenkään hänen konserttiinsa, sillä liput ovat olleet kalliit. Mutta sen olen päättänyt, että kun mies seuraavan kerran konsertoi Espoossa tai Helsingissä, minä hankin ne liput!  Uskon, että se on lippuhintansa arvoinen se konsertti. Mitä olen televisiossa nähnyt, Helmut panostaa konsertteihinsa ja hänellä on oikea orkesteri soittamassa.
Muistan, kun näin Helmut Lotin ensimmäistä kertaa livenä, kun hän oli jakamassa nimikirjoituksia Helsingin Stockmannilla. Muistan sen jännityksen ja odotuksen, kun yritin arvailla mistä suunnasta Helmut tulee. Lopulta hän tuli ja hämmästykseni oli varmaan näkemisen arvoinen. Silmäni rävähti auki, sillä mies ei ollut niin isokokoinen, kuin kuvista ja televisiosta olin saanut käsityksen. Miehen pienuus ei minua haitannut, kerrankin ei tarvinnut taittaa niskojaan, kun katsoo miehen silmiin.:) Hän oli kohtelias. Sain nimikirjoituksen jokaisen levynkanteen, jota minulla oli. Hän pahoitteli myöhästymistään aikataulusta ja jopa flirttaili minulle. Mahtavaa! Jäin katsomaan, kun mies lähti. Yritin ottaa valokuvia, mutta kamerastani oli paristot lopussa, eikä missään lähellä ollut myynnissä paristoja lisää. Sain vain yhden kuvan, mikä myös oli aika huono kuva. Miehen käsi tuli kasvojen eteen juuri... :)
Mutta muistot ovat valokuvaakin tarkemmin muistissani.
Artistin työ ei varmastikaan ollut helppoa. Minua nauratti eräs tapaus, kun melko isokokoinen nainen halusi Helmutin kanssa yhteiskuvaan. Jos Helmut olisi halunnut hän olisi voinut piiloutua naisen taakse, eikä miehestä olisi näkynyt mitään. Nainen oli sen verran leveä ja kookas, pikkuruisen Helmutin rinnalla. Myös vanhemmat naiset piirittivät miestä, mikä oli huvittavaa. He käyttäytyivät, kuin teinikasvuiset tytöt lähes hysteerisesti. Minä olin rauhallinen ja kunnioittava, mikä kiinnitti Helmutin huomion. Ja muutama sanakin siinä vaihdettiin. :)
Yhä edelleen Helmut Lotti kuuluvat suosikkeihin.

Aikakone

Tämä kyseinen bändi oli suosikki yhtyeeni joskus teinivuosina. Välillä olin ollut sitä mieltä, että nyt riittää, ei kiinnosta enempää. Mutta silti noistakin tuntemuksista huolimatta ostin jokaisen levyn, mikä heiltä ilmestyi ja opin nopeasti kaikki heidän kappaleensa ulkoa. Välillä oli tuntemuksia, että en ole parempaa vielä kuullutkaan.





Tuohon yhtyeeseen ihastui nuori nainen, joka oli aikoinaan paras ystäväni. Hänestä tuli ajan myötä heille omistautunut ja hän käytti paljon aikaa heihin. Tämän henkilön kanssa koimme paljon hauskoja hetkiä laulellen Aikakonetta ja kirjoitellen tarinoita. Välillä hän oli hyvinkin omistava heidän suhteensa, mikä minusta oli hyvin hullua. Muistan, kun hän kertoi minulle paljon kaikenlaista, kun oli päässyt tapaamaan koko yhtyettä.  Itse en nähnyt niin suurta vaivaa, että olisin alaikäisenä mennyt katsomaan heitä johonkin ravintolaan, mihin ei ikäni riittänyt. Se hieman harmitti minua, sillä olisin mielelläni käynyt katsomassa heitä, mutta en uskaltanut yrittää. Perheessäni vallitsi hyvin kova kuri ja jos olisin kiinni jäänyt tästä, ja poliisit tuoneet kotiin, en varmasti olisi vuoteen saanut mennä ulos, tai tehdä mitään kivaa.  Olin hyvin otettu ja iloinen, kun eräs bändin jäsenestä oli vastannut viestiini ja tästä innoissani mainitsin asiasta tälle kaverille. Hän olisi halunnut nähdä viestin, enkä tiedä miksi, mutta en tähän suostunut. Halusin säilyttää viestin itselläni ja koska viesti oli minulle halusin pitää sen vain minulla. Tästä kaverini suuttui ihan todenteolla ja haukkui minut pataluhaksi! Hän ei ymmärtänyt miksi kerroin asiasta hänelle, jos en aio näyttää viestiä hänelle. Hänestä oli vaikeaa ymmärtää että halusin vain jakaa asian hänen kanssa, koska minusta se oli mahtavaa. En minä ole henkilökohtaisesti koskaan tavannut heitä, joten siksi kerroin. Pieni asia voi tehdä todella iloiseksi.
Koko lapsuuteni ajan näin Aikakonetta vain jossain isommissa konserteissa, joissa ei ollut pahemmin ikärajaa. Sen sijaan kolusin lehtilaatikoita ja koitin etsiä lehtijuttuja heistä ja piirtelin heistä kuvia yms.mitä osasin.

Nyt tämä kaveri on elämässäni historiaa, mutta bändi yhä olemassa.  Ymmärsin, että bändi ja tämä ex-kaverini oikeastaan ystävystyivät. Tykkään edelleen Aikakoneesta, mutta mietin miten suhtautua häneen ja heihin nyt. Jos menen keikalle hän on varmasti siellä, kuten ennenkin. Ja seuraa heitä jokapaikkaan. Olen melkein 100 varma, että hän ei siitä ilahdu, koska hänestä en varmaan saisi ihailla samaa bändiä enää. Olen lähes varma, että hän tulisi minulle avautumaan jostain ellei jopa sättimään. Mutta silti siitä huolimatta, aion vielä nähdä heitä jossain. Ehkä voin napata aikaa takaisin mitä menetin lapsuudessani, kun en seurannut heitä jokapaikkaan. Toisaalta osaan laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Jos on jotain muuta ohjelmaa heidän keikan aikana, en mene sinne. En pilaa kaikkia suunnitelmia heidän takia vaan minulla on muutakin elämää.
Elämäni menee miten minä haluan, eikä siten miten he keikkailevat. :)
Välillä on ollut aika neutraaleja tuntemuksia ko. bändiä kohtaan, sillä ex-kaverini kanssa välit katkesi hyvin rajun riidan tuloksena. En tiedä ihaillako ko.yhtyettä enää, koska sitä varjostaa se, että ex-kaverini seuraa heitä, kuin koira. En halua tavata ko. henkilöä enää. No se jää nähtäväksi, kun seuraavan kerran menen heidän keikalle, että miten siellä menee. Siitä huolimatta, että tämä naikkonen on siellä.

Takaisin!

Rodos on nähty ja koettu. Aivan upea kaupunki, vaikka ei ihan minun tyylinen loppujen lopuksi. Paikka jossa olimme, oli viihtyisä ja siellä oli paljon nähtävää. Etenkin Vanhakaupunki, jossa tuli käveltyä paljonkin. Vanhasta kaupungista ostin suurimman osan tuliaisistakin, koska siellä ne olivat kivoja. Enpä ennen ole kulkenut paikallisten bussilla, mutta tällä reissulla tuli sekin ihme kokeiltua. Kumma kyllä tykkäsin,sillä bussi oli viihtyisä ja siinä oli toimiva ilmastointi, mikä on noin kuumalle paikalle ihan tervetullut. En kuumassa autossa pysty pitkiä matkoja menemään ilman, että tulee huono olo jossain vaiheessa, mutta nyt ei tullut, vaikka Lindoksen valkoiseenkaupunkiin oli yli tunnin bussimatka. Kaverimme harrastivat sukellusta, joten hengailimme heidän aluksella, kun he seilasivat Kalithean kaupunkiin, jossa he sukelsivat kristallin kirkkaaseen mereen. Osaan kuvitella mitä ihanaa he ovat nähneet veden alla. Kävivät jossain vedenalaisessa luolassa jopa! Itse olen huono uimari ja vähän kammoan todella syviä paikkoja. Ja jotenkin pelkään, että jos minä sukeltaisin painavat laitteet selässä ja muuta, en pääsisi enää takaisin pintaan. Painovyö kuulemma painoi yli 20 kg, jota naispuoleinen kaveri käytti. Miehille varmaan painovyö on varmasti painavempi. Mitä jos happipullo meneekin epäkuntoon? Tai letkuun tulee reikä niinkuin kaikissa leffoissa käy? Kamalaa sanoisin! Menisin itse ihan täydelliseen paniikkiin josta seuraa huono lopputulos.
Rodoksella oli ihan mielenkiintoista huomata ihmisten ystävällisyys ja toisinaan petollisuus. Onneksi Finnmatkojen sivuilta luettiin lomaosake huijareista, sillä meitä yritettiin huijata, mutta huijari olikin Suomalainen! Ihan suomalainen ensin ihan ystävällinen nainen, kun kieltäydyimme lähtemään hänen mukaansa, hän vähän hermostui, jolloin poistuimme paikalta.
Kävimme Rodoksen kuuluisalla " tuulisella rannalla," mutta ei siellä silloin kovin paljon tuullut. :)
Ilma oli polttavan kuuma ja rantahiekka oli tosi kuuma, melkein sain palorakkoja varpaisiin, kun otin sandaalit pois liian aikaisin. Ajattelin, ettei se varmaan vielä ole niin kuumaa. Oli kuin laavassa olisi kävellyt. Rannalla oli joku pariskunta joista nainen tykkäsi kovasti kivittää lintuja, joita tuli hänestä liian lähelle. Ei minua pikkulinnut tai pulut haitanneet yhtään. Nainen otti yhä isompia ja isompia kiviä lähelle, joilla heitti lintuja. Mitä jos hän olisi osunut johonkin lintuun ja lintu kuollut sen seurauksena? Nainen olisi varmasti ollut tyytyväinen. Kalitheassa ja muissa kaupungeissa oli ikävä kyllä kulkukissoja. Rodoksen keskustassa oli kulkukissojen lisäksi kulkukoiria, jotka minua kovasti surettaa. Itsellä, kun on kaksi koiraa niin tuntuu pahalta, että joku hylkää koiransa oman onnensa nojaan. Toki turistit ruokkivat niitä, että ei niillä sen puolen mitään hätää ole, mutta kukaan ei ole suojelemassa sairauksilta tai onnettomuuksilta. Yksi ruskea ja pörröinen kulkukoira oli usein aivan hotellimme vieressä. Se muistutti kovasti omaa koiraani Ania. Samalla tavalla heilutti häntää ja kellahti selälleen, kun sille jutteli. Olisin halunnut paijata, mutta nähtyäni koiran vatsanalusen, joka oli lähes karvaton, totesin että parempi on olla koskematta.  Vanhassa kaupungissa oli vähän vanhempi kulkukoira, jolla turkki oli lapojen kohdalta todella huonossa kunnossa ja sillä oli toinen silmä sokea. Mietin miksi jokaisessa etelän kohteessa on kulkukoiria? Miksi sellaista annetaan tapahtua? Eikö niillä ihmisillä ole moraalia tai eläinrakkautta, niinkuin meillä?
Illalla joskus 10 aikaa, kun kävimme syömässä Vanhassa kaupungissa, kulkukissat naukuivat ja tonkivat roskiksia. Oli sydäntä särkevää kuulla niiden nälkäistä naukumista.
Lindoksen valkoisessakaupungissa oli turisteille järjestetty aasi ratsastusta, jolla pääsisi halutessaan korkealle kukkulalle. Ensin meinasin, että itsekin olisin halunnut kokeilla, mutta nähtyäni missä kunnossa ne aasiparat olivat. Muutin mieleni. En halua tukea sellaista, missä eläimiä kohdellaan huonosti. Mietin niitä tyhmiä turisteja, jotka eivät nähneet asiaa ja maksoivat siitä, että pienellä Aasilla pääsi melko isokokoiset turistit ratsastamaan. Näky oli säälittävä, kun lihava nainen/mies oli pienen aasin selässä. Aasi näytti kaikkea muuta kuin iloiselta.
Aaseilla oli "lepokoppi" n. 30 neliön kokoinen tila, jossa oli varmaan 40 aasia ahtaasti lepäämässä. Niillä ei ollut heinää eikä vettä saatavilla. Lisäksi he seisoivat omissa ulosteissaan ja virtsoissaan. Järkyttävää! Aasin sai siirtymään siten, että mieshoitaja löi Aasia lautasille. Riimun lisäksi joillakin Aaseilla oli kettinki vielä turvan ympärillä ja osalla näkyi painautumia ja en usko, että paljon harjaavat Aaseja ennen satulan laittamista. Aasit valehtelematta näyttivät kärsiviltä! Miten EU, voi hyväksyä tämän, että jäsenmaissa kohdellaan turistien leluja näin? 
Kävelimme bussille aikamme katsottua Lindoksen valkoistakaupunkia ja matkalla näimme jo työpäivänsä lopettaneita Aaseja onnettomissa aitauksissa. Ja nämä aasit olivat vielä takajalasta kettingillä kiinni.

Suomi maksaa lainaamalla rahaa,  Kreikan velat. Voisiko tästä rahasta jotenkin ohjata eläintensuojeluun ja parempaan kohteluun?