Voi että, tuli hyvä mieli pitkäksi aikaa. Juhannuksen aatonaattona olimme matkalla omien koirieni kanssa Nuuksion metsiin kävelemään. Matkalla sinne avopuolisoni joutui jarruttamaan, koska tiellä juoksi irrallaan koira. Aluksi jatkoimme matkaa, ajattelimme että omistaja on ihan koiran perässä. Mutta taustapeilistä näin, että koira lähti aluksi automme perään. Käskin pysäyttää auton ja vastaantulijatkin pysähtyivät, jotta irrallaan oleva koira ei jää autonalle. Koira oli rodultaan lyhytkarvainen saksanseisoja, metsästyskoirarotu siis ja varmasti rakas omistajilleen.
Avopuolison ihmetteli että mitä oikein aion, kun nousin autosta. Vastasin: Otan koiran kiinni.
Minulla oli oman koiran hihna kädessä ja lähdin koiran suuntaan. Vastaantulijat tiedustelivat minulta, että onko koira minun. Ikäväkseni ja onnekseni jouduin toteamaan, että ei ollut. Sillä jos se olisi ollut minun, olisin saanut kuulla kunniani, sillä irrallaan oleva koira on vaaraksi liikenteelle, mutta myös omistaja on korvausvelvollinen, jos irrallaan oleva koira vahingoittaa autoja.
Eräs nuoripari oli myös pysähtynyt ja koira oli heidän luonaan. Huusin heille kysyäkseni olikoi koira heidän, jotta en turhaan kävele sinne asti. Vastaus oli Ei. Menin kyykkyyn ja innokas koira juoksi hetkessä luokseni. Sain koiralle laitettua oman koiran hihnan, jotta minun on helpompi sitä pidellä. Koiralla oli vain pieni heijastinpanta, joka oli tarralla kiinni, joten koira olisi hyvin päässyt siitä irti jos olisi halunnut. Mies, kenen luona koira oli ollut moikkaamassa tuli luokseni, sillä huomasin pannassa olevan puhelinnumero. Mies soitti siihen ja huolestunut omistaja oli huojentunut kun kuuli, että koira on otettu kiinni ja on kunnossa.
Koira oli juossut pitkänkin matkan sillä omistajilla kesti ainakin 20 minuttia tulla paikalle, josta löysimme koiran. Koiraa kun en voinut oman auton kyytiin ottaa ja mielestäni se oli omistajan tehtävä tulla se hakemaan.
Odottelimme Nuuksion ratsastuskeskukselle vievässä risteyksessä.
Minua nauratti, koira veti aivan tuhottoman paljon sinne kävellessäni, jotta emme ihan tiellä seiso, jossa liikkui autoja, jotkut tosi kovaakin.
Siinä sitten odoteltiin ja arvailtiin autoja, ketkä kääntyivät meidän suuntaan, että joko omistaja oli löytytynyt..
Tovin kuluttua tuli harmaa maastoauto jossa oli kaksi muuta samanrotuista koiraa autontakaosassa. Päättelimme, että eksynyt koira oli heidän, koska myös omistaja tunnisti koiransa. Ja koira omistajansa. Kovasti omistaja kiitteli ja hämmästyi, kun koira oli antanut ottaa kiinni. Ehkä koira huomasi minun olevan ystävällinen ja olihan minullakin koiria. Omien koirien haju vaatteissani, varmasti herätti koiran uteliaisuuden.
Tästä minulle jäi niin hyvä mieli, että hymyilin kuin hangon keksi.
Rakastan koiria ylikaiken ja mennessäni katsomaan koiraa pelkäsin jo hetken, että myöhästyin. Nuorenparin auto oli pysähtynyt sinne ja laittanut hätävilkut päälle. Luulin jo hetken, että koira oli jo jäänyt autonalle. Onneksi ei ollut jäänyt.
Kiitos sille miehelle, joka ehti jarruttaa ettei ajanut koiran päälle. Ja kiitos niille autoilijoille, jotka kerrankin noudattivat nopeusrajoituksia. Koira meinaan tuli tielle todella yllättävästä paikasta, heti jyrkän mutkan jälkeen.
Koira on nyt omistajiensa hoteissa ja toivottavast voi hyvin. Eikä enää lähde seikkailemaan ilman omistajaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti