perjantai 4. kesäkuuta 2010
Helmut Lotti
Kerronpa teille miten tutustuin ja lopulta ihastuin Helmut Lotin musiikkiin.
Muistan, kun aikoinaan televisiossa mainostettiin Helmut Lotin levyä ja siinä mainoksessa soi Leijonakuninkaastakin minulle tutuksi käynyt kappale Circle of Life suomeksi Elämän tie. Hämmästyin, kun näin mainoksen uudelleen. Olin sitä mieltä, että miehen lauluääni oli aivan loistava. Pehmeä, lausui sanat selkeästi ja ihan hyvän näköinenkin. Päätin, että haluan sen Out of Africa, levyn.
Aikaa kului, enkä enää nähnyt tv.mainosta ja en muistanut artistin nimeä. Artisti ja levy unohtuivat hetkeksi.
Eräänä päivänä kirjaston musiikkiosastolla löysin " oudon nimen". Otin levyn käteeni, joka oli tuolloin hänen Out of Africa levy. Minulla on näkömuisti ja silloin muistin tv.mainokset. Päätin lainata levyn ja huomasin, että häneltä oli ilmestynyt aiemminkin levyjä. Lainasin ne samalla kertaa. Kaverini tuhahti tuolloin, että ruma heppu, koska levykannen kuvassa miehen kuva, ei minustakaan ollut kovin edustava. Kohautin olkiani ja päätin koekuunnella levyt, ennen kuin hankkisin kaupasta omat.
Kotona laitoin levyn soittimeen heti ja ihastuin. Ääni oli pehmeä, silti hyvin voimakas, miehen kyky laulaa hyvinkin korkealta, että välillä kuulosti naiselta. Oli ihailtavaa. Lainasin levyt yhä uudelleen ja uudelleen. En olisi halunnut palauttaa niitä ollenkaan takaisin kirjastoon, mutta joskus sekin oli tehtävä. En ollut työelämässä tuolloin, joten rahatilannekaan ei ollut kovin hyvä. Tein levyistä omat kopiot siihen asti, että pääsisin töihin ja ostamaan omat, alkuperäiset tilalle. Voi, että minun ei tarvinnut erota miehen äänestä sitten ollenkana.
Töihin päästyäni ensimmäisestä palkastani kävin ostamassa Out of Africa levyn. Sitten löytyi kaksi muuta levyä ja sitä mukaan, kun mieheltä on ilmestynyt levy, on se myös löytänyt tiensä minun levyhyllyyni. Nuo kopiot olen luonnollisestikin tuhonnut sen jälkeen, kun alkuperäinen on löytynyt. Löysin kirpputoreilta pari singleä ja siten olen ihan " koukussa."
Kaverini arvosteli kovin sanoin uutta ihastustani. Hänestä artisti oli ihan p*ska, mutta senhän jo kaikki tietävät, että vain ne mitä hän ihaili oli loistavia. Ilkeistä sanoista huolimatta jatkoin ihailuani. Vielä en ole päässyt yhteenkään hänen konserttiinsa, sillä liput ovat olleet kalliit. Mutta sen olen päättänyt, että kun mies seuraavan kerran konsertoi Espoossa tai Helsingissä, minä hankin ne liput! Uskon, että se on lippuhintansa arvoinen se konsertti. Mitä olen televisiossa nähnyt, Helmut panostaa konsertteihinsa ja hänellä on oikea orkesteri soittamassa.
Muistan, kun näin Helmut Lotin ensimmäistä kertaa livenä, kun hän oli jakamassa nimikirjoituksia Helsingin Stockmannilla. Muistan sen jännityksen ja odotuksen, kun yritin arvailla mistä suunnasta Helmut tulee. Lopulta hän tuli ja hämmästykseni oli varmaan näkemisen arvoinen. Silmäni rävähti auki, sillä mies ei ollut niin isokokoinen, kuin kuvista ja televisiosta olin saanut käsityksen. Miehen pienuus ei minua haitannut, kerrankin ei tarvinnut taittaa niskojaan, kun katsoo miehen silmiin.:) Hän oli kohtelias. Sain nimikirjoituksen jokaisen levynkanteen, jota minulla oli. Hän pahoitteli myöhästymistään aikataulusta ja jopa flirttaili minulle. Mahtavaa! Jäin katsomaan, kun mies lähti. Yritin ottaa valokuvia, mutta kamerastani oli paristot lopussa, eikä missään lähellä ollut myynnissä paristoja lisää. Sain vain yhden kuvan, mikä myös oli aika huono kuva. Miehen käsi tuli kasvojen eteen juuri... :)
Mutta muistot ovat valokuvaakin tarkemmin muistissani.
Artistin työ ei varmastikaan ollut helppoa. Minua nauratti eräs tapaus, kun melko isokokoinen nainen halusi Helmutin kanssa yhteiskuvaan. Jos Helmut olisi halunnut hän olisi voinut piiloutua naisen taakse, eikä miehestä olisi näkynyt mitään. Nainen oli sen verran leveä ja kookas, pikkuruisen Helmutin rinnalla. Myös vanhemmat naiset piirittivät miestä, mikä oli huvittavaa. He käyttäytyivät, kuin teinikasvuiset tytöt lähes hysteerisesti. Minä olin rauhallinen ja kunnioittava, mikä kiinnitti Helmutin huomion. Ja muutama sanakin siinä vaihdettiin. :)
Yhä edelleen Helmut Lotti kuuluvat suosikkeihin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti