Tekisi mieli jo kertoa, mutta maltan vielä mieleni. Ehkä ensiviikolla on aika paljastaa salaisuus, mutta ei siis vielä. Eilen juttelin esimieheni kanssa aika vakavasta aiheesta nimittäin työpaikka kiusaamisesta, jonka kohteeksi olen ensikertaa elämässäni joutunut. Tuntui hyvältä purkaa se taakka esimiehelle ja ensikertaa pitkästä aikaa nukuin hyvin viimeyönä, vaikka töihin piti tulla. Tiedän, että nyt en enää ole yksin sen asian kanssa vaan asialle tehdään jotain. Ja siihen puututaan todella tiukasti.
Minulla on todella inhottava kollega, joka kuvittelee olevansa esimieheni ja käyttäytyykin sen mukaisesti. Inhottavaa ja sättii jos en hänen mielestä tee asioita niinkuin pitää. Työkohteessani on töitä käytännössä vähän kahdelle, mutta asiakas maksaa siitä, että meitä on kaksi tässä respassa.
Esimiehellenikin selitin mitä kaikea teen tässä päivän aikana ja mielestäni teen hyvin työt, ne mitkä mulle kuuluu. Lisäksi olen ajoissa aina, toisin kuin hän. Hän tulee jokapäivä myöhässä ja ei hän mitään ilmoitusta tee työnantajalle että on pariminuttia myöhässä. Sinänsä pieni aika myöhästyä, muttakun tämä on päivittäistä. Kuukaudessa se tekee paljon ja vuodessa vieläkin enemmän. Hän onneksi jää pian kesälomalle, mutta jännittyneenä odotan kuka tulee häntä tuuraamaan. Toivottavasti joku fiksu ja mukava tyyppi.
Salaisuudestani tietää osa mun läheisistä, mutta ei vieläkään ne tärkeimmät. En ole saanut kerrottua asiaa vielä. Ehkä ensiviikolla kun käyn tarkistamassa asioita niin sitten voin kertoa. Olen aivan innoisani asiasta ja tekisi mieli huutaa jo maailmalle asiasta. Mutta toki maltan mieleni.
Ensiviikolla olen vapaana kaksi päivää keskellä viikoa. Tiistai ja torstai on sovittuna vapaaksi. Torstai olisi muutenki perioidi vapaa, mutta tiistaina minulla on pakollista muuta menoa.
Tällainen pikainen sepustus vaan! Palataan myöhemmin asiaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti