Voi, ei katsoin aamulla ikkunasta ulos ja takapiha oli peittynyt lumeen. Yöllä oli satanut hieman lunta. Heräsi kysymyksiä, että kuinka paljon sitä lunta vielä tulee? Koska se sulaa pois? Koska tulee kesä?
Niin kauan, kun muistan on takatalvi tullut suomeen, juuri kun on päässyt nauttimaan kevään ensimmäisitä auringosta ja ihanista raikkaista tuoksuista. Mutta aina se jaksaa yllättää ja ärsyttää se, kun odottaa kesän alkamista, kun taas sataa lunta.
Kylvin nurmikonsiemenetkin, mutta onneksi ei ole kauhean kylmä nyt. Toivon, että kohta simenet alkaisi itää, niin tiedän onnistuneeni kokeilussa. Tein mullasta muutaman paikan pihan kaljuihin kohtiin ja viljelin siemenet niihin kaljuihin kohtiin. Ripottelin siemeniä vanhankin ruohon päälle, ajatuksena että nekin itää varmaan ihan hyvin. Tulisi tuuheampi nurmikko ja siten olisi kauniimpi. Mietimme että olisimme ostaneet rulla nurmikkoa, mutta se on aika kallista. Siksi päätin kokeilla viljellä nurmikko siihen ensin.
Olen viikonloppuna yksin kotona, kun avopuolisoni lähtee polttareita juhlimaan. Onhan se kivaa olla hetken rauhassa ja tehdä omia juttuja. Mutta silti minua vähän inhottaa jo tuleva, kun mieheni kömpii sunnuntai päivällä kotiin, vanhan viinan hajuisena. Mietin minkä hiton takia sitä viinaa on kiskottava polttareissa, aina kaksinkäsin? No onneksi on maanantai vapaapäiväksi merkattu, niin ei haittaa vaikka nukun su-ma välisen yön huonosti, sillä tiedän jo nyt, että avopuolisoni pitää mua hereillä, koska kuorsaa ja se vanhanviinan haju kuvottaa mua. Pitäiskö mun vallata sohva?
Rakastan miestäni hyvin paljon, mutta inhoan vanhan viinan hajua. En tiedä kyllä ketään naista, joka siitä hajusta tykkää. Mielestäni miesten olisi hyvä silloin ottaa huomioon naisensakin, eikä tunkea ihan iholle kiinni niin, " raikkaan", tuoksuisena. Krapulainen mies ja vanhanviinan haju ei mielestäni ole mitenkään houkuttelevaa, joten mielestäni olisi silloin syytä, antaa sen naisen olla rauhassa. Helliä sitten, kun hajut ovat kaikonneet ja mielikin taas pirteä. Siten on mielestäni huomaavaisinta käyttäytyä.
Viikonloppua odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti