perjantai 30. huhtikuuta 2010

Vappu meininkiä!

Se olisi sitten vappuaatto. Virallisesti kevät on alkanut ja kevään tuloa juhlitaan varmasti vauhdikkaasti. Itse aion ottaa rauhallisesti ja nauttia kuohujuomaa kotona rakkaan avopuolisoni kanssa. Teemme hyvää ruokaa ja meillä on suunnitteilla tapas ilta ja reseptit on tarkkaan valittu netin laajasta valikoimasta. Eilen siivosimme ja järjesteltiin tavaroita paikoilleen tätä iltaa varten. Aurinko hieman yrittää paistaa pilven takaa ja ilma oli aika lämmin, kun kävin pihalla.

Sain eilen kukkia rakkaaltani, kun hän tuli hakemaan töistä. Mikä ihana yllätys ja niin söpöt kukat. Myyjä ei ollut muistanut kukan nimeä, mutta kukat ovat vaaleanpunaisia ja valkoisia, sellaisia kuppimaisia. Mutta annoin nimen prinsessa kuppikukka, sille, koska se oli niin ihanan söpö kukka. Toivon, että se kukka pysyy kauniina pitkään.

Kevään merkkejä olen jo jonkinaikaa havainnut luonnosta. Leskenlehtien lisäksi olen tavannut jo muutaman valkovuokon ja eilen lenkillä koiran kanssa näin pieniä sinisiä kukkia, joita usein näkee keväisin. Ne eivät ole kissankelloja eikä sinivuokkoja vaan jotain muita. Kukat on melko pieniä ja niitä oli paljon. Uskon, että kukka on joku luonnonvarainen kyllä, kuten valkovuokko. Sinivuokkoja en muista nähneeni pitkiin aikoihin.
Kesällä Kielot ovat kauniita ja hyvän tuoksuisia kukkia. Niiden kukintaa odotan jokavuosi. Ihanaa on siivota koti puhtaaksi ja sitten käydä poimimassa kieloja maljakkoon. Ihanan tuoksun saa niistä kotiin.

Huomisesta alkaen alkaa lähtölaskenta kohti Rhodosta. Odotan lomaa innolla, sillä se on ensimmäinen kunnon ulkomaanmatka meille. Odotan matkalta hienoja kuvia ja hyvää ruokaa ja akut täynnä taas voimaa. Matkoilta saan usein loistavia kirjoitusideoita, joten pitää varata joku vihko mukaan, jonne kirjoitella iltaisin hotellissa.
Vielä pitäisi ostoksilla käydä ennen matkaa.
Olen luonteeltani aika kulkuri ja välillä sitä oikein halajaa matkalle. Unelmalomani olisi sellainen, jossa olisi paljon aikaa ja voisi rauhassa vaeltaa ja katsella paikkoja. Keski-Eurooppa olisi kiva nähdä, mutta inhoan sellaisia turistirysä paikkoja, joten parhaiten varmaan onnistuu nähdä muutakin, kun vuokraisi auton ja lähtisi katselmaan. Etenkin viinimaat minua kiinnostaa. Nähdä viiniviljelmiä ja maistella paikallisia viinejä. Itävalta Wien on tutkimusmatkan kohteena numero 1. Wienin lisäksi minua kiinnostaa Salzburg ja muut pienet maalaiskaupungit/kylät. Seuraavaksi olisi ihana mennä vaikka Sveitsiin ja siellä viinien lisäksi maistella paikallista suklaata.
Kun lähden matkalle, lupaan kirjoittaa päiväkirjaa Rhodoksella ja sitten jaan ne tänne. Kuvien kera.

Hauskaa vappua kaikille ja älkää juhliko itseänne hengiltä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti